torstai 25. kesäkuuta 2009

Takaisin Porissa

Vietettiin Teslan kanssa koiramainen juhannus ja käytiin Heinolassa treenaamassa agilityä. Otettiin ensimmäistä kertaa puomia ja tässä on siitä muutama taidonnäyte Sannan kuvaamana:









Mulla on vakaa suunnitelma opettaa kontaktit palkkaamalla takamuskontaktilla ja etutassu maassa. Tämä sitten tuleekin vaatimaan hiomista. Juhannuksen jälkeen ajeltiin sunnuntaina Poriin ja tiistaina oli viimeinen pentuagility kerta. Ei todellakaan mennyt hyvin. Tesla heijasi kokoajan takamustaan pois kontaktilta. Tein varmaan jotain väärin, mutta en yhtään osaa sanoa mitä. Nyt sitten kurssi loppui ja kontaktit jäivät siihen. Kosketusalustatreeniä voi edelleen jatkaa, mutta luulen, että kiikasti siitä asennosta. Ei ole sama asia seisoa tasaisella, kuin vinolla. Jonkinlainen viritelmä pitäisi keksiä kotioloihin, joka jollain tapaa vastaisi kontaktin alastuloa. Ensiviikolla pääsen tuonne lavoille taas töissä, niin pitää alkaa sillä silmällä noita jätelavoja tutkimaan, että josko sieltä joku sopiva lankunpätkä putkahtaisi esiin ja siihen naulaisi vaikka maton palan liukkautta estämään.

Agility on ainakin kuukauden nyt tauolla, jos ei heinola vierailuita lasketa. Pujottelua kyllä treenaillaan pulloilla ja mahdollisesti kepeillä. Tauko on pennulle vaan hyvästä. Ei tule liikaa treenattua =)

Kotiutumisesta

Ainakaan Tesla ei ole protestoinut maalta kaupungille paluuta. Kaipa se on sisäistänyt, että tämä on sen koti ja minä olen sen ihminen, joka välillä on niin ihana, että vielä maalle hoitoon. Saan siis olla tyytyväinen. Yksinolo sujuu edellee erinomaisesti.

Sisäsiisteys kääntyi Heinolassa parempaan suuntaan. Teslan saapuessa sinne kaksi viikkoa sitten torstai iltana, porukat eivät laskeneet neitiä sisään ennenkuin kakka tuli. Siinä oli mennyt muutama tunti ja ruoka oli syöty pihalla. Porissahan isä oli ollut koirien kanssa ulkona sen neljä tuntia ilman mitään tarpeiden tekoa. Joku häikkä siinä jutussa siis oli. Nyt ei ole ollut mitään ongelmia kakkia ulos. Luonnollisesti pissimisessä sattuu vielä vahinkoja, mutta suunta on oikea. Kyllä sitä helposti opettaa koiralleen juttuja väärin. Toisaalta tämä todisti sen, että Tesla on ainakin oppivainen koira ja pitää kiinni oppimastaa sitkeästi. Sitkeys ei ole varmasti tulevan pelastuskoiran huonoja puolia ;)

Ei me mitään jälkeä olla vielä otettu pelastuskoirasta puheenollen. Tuula kertoi puhelimessa, että oli käynyt ottamassa Nada-mamman kanssa peltojälkeä ja on taas menossa viikon päästä. Kuulemma jäljestää niin hyvin, että kouluttajakin oli ihmetellyt. Erikoisjälkihän on schapelle oiva PK-laji, jos kisaamaan halajaa. Siinä ei tarvi suorittaa niitä pienikokoiselle yksilölle jopa mahdottomia harjaestettä ja jyrkkää A-estettä. Kovasti tahtoisin Teslalla ainakin kokeilla, vaikka ihan metsäjälkeä, mutta on se vaan yksin hankalaa saada itsestään mitään irti. Pori on ihan pirunmoinen kaupunki koiraharrastajalle. Kaikki seurat tuntuu erikoistuneen johonkin lajiin ja ei sitä viitisisi, joka seuraan yrittää tunkea.

Tesla on myös heittänyt talviturkin jo kahdesti. Koirametsän lammikkoon heitin neidin sinä päivänä, kun oli se ensimmäinen paha helle ja ei tuo ollut moksiskaan. Pää edellä sukelteli. Samaa oli tehnyt Heinolassa käydessään. Tuula oli ajatellut että hukkuu koko hölmö. Tesla ei ainakaa inhoa vettä, mutta voisi opetella uimaan eikä vain kävelemään pää edelle veden alle. Tällä viikolla se jo vähän otti uima-askelia lammessa, mutta äkkijyrkkä lampi ei ole paras paikka opettaa pentua uimaan. Yyteriin voisi joku kaunis päivä lähteä haukkomaan merivettä ja samalla omankin talviturkin heittää. Koirarannalle ei kyllä mennä.

Koirankoulutus pohdintaa

Lainasin Sannalta viikoksi Egtvedtin ja Kosten Naksutinkoulutus-kirjan ja olen koittanut sitä lukea iltaisin ja työpäivien ratoksi. Olen käyttänyt Teslalla naksutinta alusta lähtien omaa maalaisjärkeäni ja suullisia neuvoja apuna käyttäen. Jonkin verran olen yrittänyt netistä etsia vinkkejä, mutta se on kieltämättä aika heikkoa. Kaikki naksutusvinkit ovat maksullisten kurssien takana.

Kirja on ihan mielenkiintoinen, kun pääsee ylitse hieman lapsellisesta asioiden esitystavasta ja jatkuvasta vastakkainasettelusta "perintenteistä" koulusta kohtaan. Positiivinen vahvistaminen ei ole suinkaan mikään uusi keksintö. Tosin ehkä tuo vastakkain asettelu on ihan hyvä niille, jotka oikeasti kuvittelevat, että paras tapa opettaa koira olemaan vetämättä on nykiä hihnasta. Itselle tämä nyt on ollut selvä jo kymmenen vuotta sitten, vaikka en ollut mistään naksuttimesta kuullutkaan =) Ja eihän naksutin ole mikään ehto positiivisen vahvistamisen avulla tapahtuvaan koulutukseen, mutta oiva ehdollistamisväline.

Koirankoulutusta opetellessa on niin tärkeä oppia poimimaan ne itselleen sopivimmat jutut ja sitten muistaa, että kaikkea ei ole pakko uskoa, mutta kaikkea kannattaa pohtia. Minä tykkään keskustella asioista välillä vähän liiankin kärkkääseen sävyyn ja sanon mielipiteeni, mutta otan kyllä itse vastaan kritiikkiä.

Palataanpa niihin omiin naksuttelua koskeviin ongelmiin, joihin toivon mm. saavani apua tuon kirjan luettuani (jos aika riittää). Minulla on ongelmana se, että olen tottunut käyttämään houkuttelua koulutusmenetelmänä. Naksuttelussa koiran pitäisi tarjota kaikki toiminnat itsenäisesti ja nopeasti. Tesla ei ole mikään hirveä säheltäjä vaan jopa hieman harkitseva. Minulla on suuri työ olla avustamatta ja näyttämättä sille mitä toivon sen tekevän. Kuitenkaan ei saisi odottaa pitkää aikaa, että koira tarjoaa haluttua toimintoa vaan pitäisi sitten palkata pienemmästä. Tämä ajoittaminen ja äärimmäisen pienestä heilahduksesta naksuttaminen on äärimmäisen vaikeaa.

Haku on tästä maailman paras harrastus, koska siinä koira joutuu tuulen avulla itse käyttämään päätään. Tuuli on se joka näyttää (antaa hajun) maalimiehestä ja itse ei tarvitse, kuin järjestää oikeanlaiset olosuhteet. No tuulta ei ole niin helppo järjestää, mutta pienikin vire riittää.

Olen myös erittäin epäjärjestelmällinen ihminen. Asuntoni, elämäni ja ajatukseni ovat yhtä päätöntä kaaosta. Koirankoulutus kuitenkin vaatii määrätietoisuutta ja järjestelmällisyyttä. Eli ei todellakaan hyvä yhdistelmä.

Pääasia meillä kuitenkin on, että touhu on iloista. Ja vaikka tavoitteita on, ne ovat toissijaisia. Minulla onkin periaate pitää montaa tavoitetta niin on todennäköisempää, että jollain saralla onnistutaan.

Tähän sopiikin vielä mainita, että oikeasti tein jotain näyttelyitä varten. Kävin juoksemassa Teslan kanssa parkkihallissa. Ihan vain huvikseen juoksin ympyrää. Siinä se oli. Tesla kulkee hihnassa aika nätisti ja en aio opettaa sille mitään kontaktia. Näin pysyy juoksu luonnollisena. Suurin ongelma lienee olevan nuuskutus, mutta saan Teslan ravaamaan kohtalaisen lujaa ja sehän on hyvä vaan, koska koira ei ehdi nuuskuttaa ja askel on lennokasta ja pitkää. Se on sitten eriasia, mitä tapahtuu kun ympärillä juoksee muita koiria :D


Pää hajoaa mikrosirun kanssa


Olen nyt kaksi päivää koittanut soittaa kennelliittoon tuloksetta. Vihaan jo valmiiksi koko liittoa. En tasan ryhdy jäseneksi. Pitäköön liittonsa. Eikä yhteystiedoista edes löydy kelvollista sähköpostia. Olen kenties sokea tai laiska etsimään. Jokatapauksessa maksullisen klassisen musiikin kuuntelu ei voisi kiinnostaa enää pätkääkään.

Torstaina mennään eläinlääkärille hakemaan ainakin rabies. Ei osannut sielläkään vastata kysymyksiini, mutta koitamme molemmat tahoillamme hankkia vastauksia. Nykyään koirat sirutetaan ennenkuin paperit lähtee kennelliittoon, joten mietityttää, miten onnistuu vaihtamaan koiran tunnistusmerkintä numero ja ennenkaikkea mitä se lysti tulee maksamaan sen uuden sirun ohella. Ja miten tässä ylipäätään toimitaan byrokratian rattaissa.

Google ja muutamat foorumit eivät anna mitään vastauksia mikrosiru hajalla/hukassa tiedusteluihin. Olen varmaan ainut epäonninen koiranomistaja. Tai ehkä linjat ovat varattu vastaavie kyselyjen vuoksi? Päähäni ei myös mene se, että miten joku laite sirun luki. Kyseessä ei ollut edes sirua vastaava laita. Sirua vastaava laite ei lukenut.

...kohta Teslasta tulee tätä menoa kotikoira. Tai sitten pelataan riskillä. Mitähän näissä tapauksissa oikeasti tehdään, kun siru ei löydy? Käännytetään koira ovelta ja jätetään tietysti kalliit näyttelymaksut palauttamatta. Kiva juttu sanon minä. En edes kitisisi rahasta, jos tämä asia olisi selkeä ja siihen saisi jostain vastauksia.

Lopetetaan tämä ylipitkä blogitus ennenkuin menee pahemmaksi paatokseksi =)

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Jälleennäkeminen

Teslan ja Selman ensikohtaaminen sitten pentuaikojen:











Nada-mamma vähän innostui




Epätoivoisia yhteisposeerausyrityksiä





...jos ne oiskin pupui tai pystykorvia.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Mikrosiru hukassa ja Heinolaa kuvin

Tesla sai toisen rokotuksensa Heinolassa samalla, kun Nada kävi hakemassa rokotuksia. Eläinlääkäri sai laitteellaan väärän sirunumeron. Tästähän sitten ensin alettiin panikoimaan, että onko nyt sirutuksessa tai kennelliitossa sotkettu koirat keskenään. Ei kuulostanut kovin vakuuttavalta tunnistusmerkitsemiseltä.

Seuraavana päivänä Tesla tutkittiin hännänpäästä kuonoon seuran lukijalla ja koko sirua ei löytynyt. Epäiltiin, että eläinlääkärin koneessa oli edellisen koiran siru muistissa.

Eilen Tesla kävi uudestaan eläinlääkärissa tarkistamassa siruaan. Tällä kertaa eläinlääkäri tutki sirun kolmella eri lukijalla, joista yksi sen löysi niskasta ja numero täsmäsi papereihin. Kerrassaan hämärää. Ei se paraskaan tunnistusmerkintä ole varmin. Kyllähän näitä juttuja on sattunut, että siru lähtee liikkeelle tai hajoaa kahteen osaan. Pitikin sattua omalle kohdalle. Tosin erittäin hämärää, että yksi kone sen tunnusnumeron kuitenkin nappasi.

Pohdiskelen tätä siru ongelmaa vielä rabiesrokotukseen asti, jonka haen parin viikon kulutta Porissa. Alkaa kyllä hieman jännittää, että mitä, jos tämäkään siru ei toimi tai koko koira on kohta täynnä mikrosirun palasia. No siinä tapauksessa hankitaan, vaikka molemmat se hemmetin tatuointi yhtäaikaa :D

Siru hukassa tai hajalla niin pihalle on taas opittu pissimään:



Korvat ei sitten millään pysy oikein perin:



Tässä oli äidin kukkapenkki ennen kuin Tesla tuli pidennetylle juhannuslomalle:



Teslan kesäloma projekti:











Muutenkin Teslan lomailut on sujunut loistavasti ulkona telmiessä. Tesla on ollut koirakentällä mukana ja käynyt Vääksyn kanavalla. Ensimmäistä kertaa turistina koiranäyttelyssä Tesla kävi Mikkelissä.



Minäkin selvisin viikosta ilman koiraa, vaikka tiukkaa teki. Onneksi olin jokapäivä töissä ja siivoaminenkin jäi vähän puolitiehen. Torstai iltana oli koko viiden koiran lauman vastassa iloisena ja Tesla nukkui kokoyön minun vieressä. Salli tietysti valloitti jalkopään. Se tuntui hyväksyneen Teslan valtakuntaansa eikä murissut lainkaan.

Äsken otettiin kahta pujottelu keppiä takapihalla ja hienosti malttoi Tesla olla minun kanssa ulkona, vaikka muu lauma oli sisällä. Tesla on aivan ihana, koska se oikeasti tykkää tehdä minun kanssa hommia ja tosiaan tekee ja yrittää. Häntä heiluen se tarjoaa maahanmenoa, joka kerta kun kaivan nakkia taskusta liian kauan. Naksulla ollaan noita keppejä otettu, eli aina kun menee oikeassa kohtaa välistä niin naksautus. Pikkuhiljaa tässä edetään ja sitten pentukurssilla otetaan vauhdikkaita läpijuoksuja vinokepeillä. Toivotaan, että tämä kompo tuottaa tuloksia joku päivä. Täytyy vain toivoa, että ei itse pilaa potentiaalista harrastuskaveria. Pieniä pätkiä, pieniä pätkiä...

PS. Unohtui mainita, että eilen eläinlääkärin vaaka heilahti semmoiset 7,8 kg. Kyllä se vaan kasvaa hurjaa vauhtia. Tesla on jo melkein Alman kokoinen. Pelottaa mikä jätti siitä vielä tulee :D

torstai 11. kesäkuuta 2009

Tesla lähti lomalla

Ja minä jäin yksin. Kuinkahan tämä koirattomuus juhannukseen asti kestetään? Isä toi Artun (veljeni, jolla oli edelleen jalkapaketissa) Poriin ja vieraili täällä yhden yön yli Tiltun kanssa. Nyt sitten laitoin kaikki matot ja Teslan matkaan kohti Heinolaa. Äidillä on siellä aikaa hoitaa pentua ja Tesla saa juoksennella Alman kanssa mielin määrin. Minulla on iltavuoro viikko, joten parempi Teslalle mennä jo edeltä juhannuksen viettoon. Toivottavasti nyt olisi itsellä koko viikonloppukin töitä.

Teslan sisäsiisteys on kokenut valtavan takapakin. Olen yksinkertaisesti opettanut koirani tekemään tarpeensa sisälle sanomalehdille. Tesla on ulkona vallan tohkeissaan ja vaikka kuinka kauan oltaisiin pihalla, niin sisälle asti pidätellään. Hirveästi ei asiaa auta, että itse olen töissä ja en pysty omistautumaan koiran sisäsiisteydelle 24/7. Pahin käännös huonompaan suuntaan tapahtui samassa, kun Tesla oppi hyppimään sänkyyn ja sängystä. Se ehtii aamuisin tehdä sisälle ennen kuin saan vaatteet niskaan ja ehdin viedä sen ulos. Tesla siis on lopulta päättynyt nukkumaan sängyssä…

Matkimis strategia on nyt käytetty. Tiltun perässä ei pissinyt. Tesla on muutenkin aika omapäinen, niin ei sillä ole näemmä muita rotutovereitaankaan kohtaan mitään matkimisen tarvetta. Tiltuhan pissii minne vaan milloin vaan, kun sanoo vain ”tee pissi”. Aivan täydellistä mm. koiranäyttelyissä ja agilitykilpailuissa.

Eilen oltiin jälleen raunioilla. Edelliskerta jäi väliin, kun olin Helsingissä ja Tesla oli Marin kiusana. Tultiin Suvin ja Nemin kanssa ajoissa paikalla ja ei vaan ketään muuta kuulunut. Onneksi sinne sitten tuli pariskunta Miska-belggarin kanssa ja jotain saatiin treenattua. Teslan treenit kyllä tuntu aika turhalta. En sillä sitten viitsinyt paljon mitään ottaakaan, kun oli itsellä ihan hukassa oleva olo. Ensi kerralla ei päästä, kun minulla on se iltavuoro ja Teslahan lähti jo Heinolaan. Heinäkuussa on taukoa, mutta en ole varma onko treenejä enää juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona. Tosin, jos päästään juhannuksena jäljen alkuun niin jää sitten kyllä väliin, vaikka olisikin.

Minulla oli kuitenkin Tiltu mukana niin otin sitten sille vähän treeniä ja jäi kyllä todella hyvä mieli, vaikka alkuun tulikin mokailtua. Tiltu on siitä kuitenkin aivan mahtava koira, että se kestää virheitä ja tekee mielellään töitä. Alkuun kokeiltiin ihan vain ilmaisua perään lähdöllä. En tajunnut ohjeistaa maalimiestä tarpeeksi, että haukuttaa ja palkkaa välillä. Tiltulla ei ole haukku koskaan ollut varma niin sitä pitää rohkaista ja muistaa palkata. Kyseessä on koira, joka ei oikeasti suostunut edes alkuun haukkumaan. Sitkeästi siitä kuitenkin väännettiin haukkukoira. Suvi oli aika vaikeasti piilossa ylhäällä, mutta hienosti Tiltu löyti ja heti ensimmäisestä vinkaisusta avustin kiipeämään lähemmäksi, kun koira kerta selkeästi oli paikallistanut maalimiehen. Tässä vaiheessa mietin, että tapoinko koiran etsimisinnon jo kokonaan. Viimeinen maalimies olikin sitten piilossa niin, että en edes itse tiennyt missä. Tämä oli oikeastaan aika hyvä, koska Tiltu tosiaan teki töitä ja todisti jälleen kerran, että kyllä ne etsintätaidot vain ovat tallessa. On se uskomatonta. Teslan kanssa porskutetaan perässä kovaa vauhtia, kun vaan itse oppisi lukemaan ja kouluttamaan koiraansa. No kyllähän tuo Tiltu taas todisti olevansa ihan kelpo koira, vaikka sen kanssa olen ollut vielä enemmän pihalla.

Treenaamisen jälkeen laskettiin kaikki koirat vapaaksi ja käveltiin pieni lenkki. Hirveän nätisti osasi Miska kohdella pentuja, vaikka itsekin oli vasta vuoden ikäinen uros. Vanha akka tietysti piti kuria ja järjestystä.

Kaikenlaista agilityä

Olen varmaan kahdessa viime blogissa kirjoittanut, että ensi kerralla mennään puomia. Nyt sitä mennäänkin vasta juuri sillä kerralla, kun Tesla ei pääse mukaan. Ei se mitään. Mennään ottamaan sitä puomia juhannusaattona ravikilla. Ei jäädä jälkeen kurssitovereista. Teslasta on tainnut tulla pussihullu. Viime tiistaina Tesla syöksyi itsekseen umpipussiin. Ei tuota häiritse sukeltaa kankaan läpi sitten yhtään. Pitää vaan olla tarkkana, että ei sinne joskus vahingossa karkaa niin, että pussi onkin jäänyt mutkalle.

Edellisviikonloppukin meni agilityn merkeissä. Lauantaina oltiin schapendoes Ry:n järjestämissä epävirallisissa agilitykilpailuissa. Tesla siis harjoittelemassa häkissä oloa ja ympäristötreeniä. Minä päädyin kuuluttajaksi. Kisat eivät olleet mikään valtava menestys osallistujamäärältään, mutta oli kiva olla pitkästä aikaan mukana puuhastelemassa koirajutuissa. Tesla sai telmiä ja leikkiä vuoden ikäisen Vitti-schapen kanssa. Paikalla oli myös paljon bortsuja (ainakin neljä) ja sulassa sovussa kaikki vapaana hengailivat kilpailun päätteeksi. Tesla ei oikein tainnut ymmärtää bortsujen päälle, kun käyttäytyivät niin asiallisen oloisesti. Kyllähän yksi niistä hieman lämpeni leikkimäänkin. Nyt sitten odotellaan elokuun schapeleiriä, jolloin pääsee tuonne samaiseen halliin agilitykoulutukseen.

Sunnuntaina oltiin sitten Suvin ja pentujen kanssa kuuntelu oppilaina Marko Mäkelän agilitykoulutuksessa. Erittäin kivan oloista ohjaustreeniä tuli ja siinä tuli itsekin opittua tätä agilityslangia. Twistit ja jaakotukset valaistuivat sekä muitakin ohjauskuvioita pääsi miettimään ja kuivaharjoittelemaan.

Laitetaan loppuu muutama kuva mummosta ja lapsen lapsesta vähän ennen lähdön hetkiä:



maanantai 1. kesäkuuta 2009

Ensikerran vieraan hoidossa

Tämä hoito siis sisälsi ruokinnan, ulkoilutuksen ja muun hengailun, joita kesti yhteensä tunnin verran. Tosiaan minä joudun olemaan arkisin töissä ja tuntuu vielä toistaiseksi viisi pitkää päivää viikossa pennulle liialta. Varsinkin, kun tuo syö sen kolmesti päivässä vielä. Kolme ensimmäistä työviikkoa meni ystävien voimin ja nyt sitten päätin turvautua 4H:n dogsitter-palveluun.

Pitkään tätä mietin ja tosiaan sen kolme viikkoa onnistuin vetkuttelemaan ilman dogsitteriä. Ei minulla ole mitään dogsittereitä vastaan ja paras ystäväni on aikoinaan toiminut hommassa. Hän on mitä luotettavin koiranhoitaja, jos joskus tulee tarvetta saada Teslalle pidempi aikainen hoitopaikka muualta kuin kasvattajalta oman lauman seassa. Jotenkin sitä kuitenkin elätteli toivoa tutun tutuista jne. Tuulan kanssa kuitenkin puhuin ja hän oli ehdottomasti dogsitterin kannalle. Ovathan he hommaansa koulutettuja nuoria, jotka pitävät koirista.

Tänään minua sitten odotti pöydällä aivan ihana raportti, eikä ole minkään näköistä epäilystä pyytää tätä nuorta apuun toistekin. Huomenna hän on tulossa joka tapauksessa. Toki näin tytön kasvotusten jo viime viikolla, kun hän kävi aikuisen kanssa kirjoittamassa sopimuspaperit kuntoon ja sopimassa pelisäännöistä.

Raportin mukaan Tesla on käyttäytynyt hienosti ja ruoka on maittanut, kuten normaalistikin ja makupalojen perään oli kovasti. Hihnakäytöksestä ja ohituksista Tesla sai myös kiitosta, vaikka varoittelin, että ei olla vielä opeteltu hihnalenkkeilyä ja ohituksia. Ilmeisesti nämä kuitenkin sujuu hyvin, kun ollaan edetty sillä pysähtely ja houkuttelu tyylillä.

Yäk pippuria!

Muutoinkin meillä menee hyvin, vaikka sisäsiisteydessä ollaan tultu rehellisesti takapakkia. Tesla yksinkertaisesti tekee pisut aina silloin, kun laitan ruokaa, puhun puhelimessa tai olen itse wessassa. En ole vielä asiaan kovin vakavasti suhtautunut, mutta jossain vaiheessa varmaan pitäisi. Ärsyttävintä tässä on se, että pentu olisi niin helppo kaapata aina syliin, koska se hakeutuu aina tekemään tarpeensa sanomalehdille. Tosin kerran, kun kiireessä ulos lähdimme, lukitsin meidät pihalle, lieko tästä jäänyt itselle jokin kammo.

Tesla rakastaa silputa paperia. Yksin ollessa se saattaa joskus silputa paperia vähäsen, mutta suurimman osan ajasta se taitaa nukkua. Välillä se on vedellyt vaatteita sohvalta lattialle muutaman kappaleen, mutta ei ole tuhonnut varsinaisesti mitään. Puisia huonekaluja se on alkanut hieman järsiä, mutta sitä mukaan, kun se on kivan kulman löytänyt, olen sivellyt valkopippuria päälle. Itsepäinen otus ei luovuta heti vaan murisee ja koittaa hyökkiä tuolin jalkoihin tai muuhun sopivaan kohteeseen läpi pippurin. Tässä yksi päivä istuessani oikein nauratti, kun toista otti niin hirveästi päähän, mutta onneksi järki voitti ja jätti pippurit rauhaan. Sitruuna koetin myös, mutta tuo vaan nuoli kaiken pois. Minä olen sitten antanut tuohon järsimiseen luita, mutta tämä neiti on vähän nirso, kun vaan vaaleat kelpaavat. Meillä olisi nyt ihan turhaan noita tummempia ”savustettuja” luita, kun ei ne oikein maistu. Laskujen kirjekuoret olen myös lahjoittanut raadeltavaksi. Se on valtavan mukavaa puuhaa. Valtavan mukavaa on myös siivota sitä silppua. Tämä tapa on peritty Tiltu-mummolta.

Hurjat tavoitteet

Palkkioksi siitä, että neiti osaa olla työpäivien aikana kiltisti ilmoitin meidät kalliille tavoitteellisen tottelevaisuuden alkeiskurssille. Katsotaan, jos sieltä saataisiin potku tuohon meidän tokoiluun. Tavoitteeksi voisi asettaa, että oikeesti koitettas saada ALO1 sitten, kun Tesla on tarpeeksi vanha hyppäämään ja kisaamaan sen tokohypyn verran. Kerran nyt tosissaan ollaan mukamas. Onneksi siihen on aikaa ja ihan rauhassa voidaan vielä olla pentua.

Hakuilu meillä on sujunut tosi kivasti. Viime keskiviikkona oli taas todella antoisat treenit ja saatiin hyvää opastusta naiselta, joka on kuulemma tämän ”kuuluisan” PK-oikeuksien pelastaja-schapen kilpakumppani. Vitsaili jo, että Tesla on sitten tulossa perässä. Omat rahkeet tuskin kuitenkaan kovin pitkälle riittää, vaikka pennulla potentiaalia onkin. Tuuli kävi loistavasti ja otettiin kaksi hajumielikuvaa, joista toinen oli todella hyvä ja siihen oli hyvä lopettaa. Erilaisia mielipiteitä ja koulutusmetodeita kyllä satelee haussa edelleen. Pitänee vaan niistä sitten ne omansa poimia. Itse en usko, että koira menee tässä vaiheessa pilalle, vaikka vähän kokeillaan erijuttuja. Ja jos menee niin sitten menee. Niin kauan, kun homma on kivaa niin siitä nautitaan.

Agilityssä otettiinkin viimeksi pussia. Puomi on vasta ensikerralla, mutta sain hyvän tilaisuuden kokeilla kosketusalustaa ja naksua ensimmäisen kerran ulkona ja häiriön alla. Eipä ollut sen suhteen ongelmia. Kokeiltiin myös täysin mustaa mutkaputkea. Ei ollut ihan niin helppo, kuin kaksivärinen, mutta muutaman kerran päästä meni kuin unelma pennuksi sinnekin. Putkea otetaan ilman avustajaa ja palkkaan kädestä. Jossain vaiheessa ajattelin vaihtaa leluun tai palloon vauhdittamiseksi. En jostain syystä lämpene noille namirasioille. Tesla kun käy sitten tarkastamassa ne kaikki. Tosin se tapa varmaan katoaisi itsestään, kun agilityä aletaan treenaamaan kunnolla.

Tulipas taas tarinoitua, vaikka mitä. Tällä viikolla jää rauniot väliin, mutta huomenna sitten sitä puomia kokeilemaan. Ja viikonloppu onkin varsin agilitypainoitteinen. Tosin vain muiden menon seuraamista ja tiedon imemistä =) Teslalle ympäristöön totuttelua!