keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Viikko 2

Kannatti käydä kokeessa ja töissä. Tauti iski takaisin entistä kovemmin, joten vuoden toinen viikko vierähti enemmän ja vähemmän peiton alla. Onni on aikuiset koirat ja oma takapiha. Maanantaina ei tehty yhtään mitään.

Tiistaina kuitenkin raahauduin Zeldan kanssa Elinan agilityyn ja Z pääsi Mariannen treenattavaksi. Hyvin se lähti kulkemaan ja oli ilo katsella. Loppu päiväksi vaivuin taas horrokseen ja tokenin keskiviikko iltapäiväksi ja jaksoin raahautua hallille vetämään tokokurssia. Zeldan kanssa tehtiin tottikset päälle:
-keskittymistä, edessä luopumista, eteentuloa, noutokapulan pitoa ja hyppynoutoa

Torstai meni lähinnä siivoillessa Voltin vierasta varten. Elinan tokokurssilla tehtiin mielentilaa metallinoutoon. Ehtooksi vein koirat Artulle hoitoon, jotta Voltti sai rauhassa liehitellä morsiantaan. Oma viikonloppu meni sitten lemmenparia vahtiessa. Lauantaina vielä parantelin omaa kuntoa ja päätin ottaa työnalle meidän temppu-läksyn ja opetin Zeldan kumartamaan käskystä. Tarkoitus olisi saada sille tosi kiva temppu, jolla saa purettua sen "koomasta". Yllättäen oppiminen oli melko sujuvaa.
Sunnuntaina osallistuttiin Santtu Stenbergin agilitykoulutukseen. Zeldalla oli selkeästi paljon patoutunutta energiaa viikon laiskottelusta, mutta agilityssä se oli yllättävän hyvä. Me ei kyllä saataisi oikeasti tehdä rataa ennenkuin hypyn tarjoaminen oli kunnossa ja olin kyllä jo viittä vaille ottamassa Teslaa koulutukseen, mutta Tesla pääsi vähän kontakteja ja pujottelua muistelemaan väliajalla ettei se nyt ihan heitteillä ole sekään. Radalla oli meille haastavia juttua eli piti mennä lujaa ja uskaltaa juosta ja sitten takaakiertoja, joihin saatiin ohjeeksi ohjata enemmän kädellä. Muutenkin pitäisi huitoa enemmän. Olen siis ilmeisesti oppinut ohjaamaan hienosti ilman käsiä. Palaamme nyt kuitenkin ruotuun ja jatkamme kädetöntä linjaa laittaen sen hypyn tarjoamisen oikeasti kuntoon niin eiköhän koira ala vähän paremmin hakea esteitä ja irrota. Lähdöissä ollaan menty selkeästi eteenpäin ja loppukuusta olisi tarkoitus mennä testaamaan, mitä kisatilanne tekee lähdöille...

maanantai 11. tammikuuta 2016

Vuosi käyntiin tokolla

Loppuvuosi treenattiin käytännössä pelkästään agilityä, mutta alkuvuodeksi oli buukattu niin tokosemppaa kuin tokokoetta. Juoksutkin ajoittui sopivasti joululomalle ja pyhien ajaksi. Uuden vuoden kemuissa oli vain tyttökoiria, joten sekin sujui mutkattomasti. Oma kunto romahti heti maanantain, kun vuoden vaihteen juhlinnasta oli selvitty ja viikon verran olen käytännössä ollut sohvannurkassa, josta muutama päivä ihan virallista saikkua ja loput droppien varassa koomaamista eikä tällä hetkellä tunnu yhtään paremmalta, mutta onneksi tästä alkaa taas vapaat niin on aikaa levätä.

Loppiaisena oli Jessica Svanglungin tokosemppa. Ekalla kierroksella pureuduttiin tunnariin, jossa on alkanut olla ongelmia tarkennuksen suhteen. Tässä palattiin taaksepäin. Heitettiin ritilä kapuloiden päälle niin ettei niitä päässyt maistelemaan. Namialustan kautta päästin koiran haistelemaan ja kehut oman haistelusta. Kaikkkea ylimääräistä aina kuopimisesta turhauma haukkuun esiintyi siinä ohessa. Päästiin kuitenkin reippaasti edeten harjoituksissa eteenpäin ja piilotettiin lopulta oma ruutunauhaan niin että vieraat olivat vieressä. Saatiin oikein onnistunut suoritus ja ehdittiin vielä muutama minuutti vilkaista ohjattua, jossa ongelmana on ainoastaan se pysähdys, koska Zeldan mielestä niille ihanille noutokapuloille ei yksinkertaisesti voi kääntää selkäänsä. Jessican neuvona oli, että täyskäännös seis ja heti palkka niin että kääntymisestä tulee kannattavaa. Niin yksinkertainen ja viisas neuvo taas, kun voi olla.

Muiden suoritusten seuraaminen oli omasta olotilasta johtuen jokseenkin ailahtelevaa. Toinen kierros aloitettiin tunnarilla ja koiran mielentila oli huomattavasti parempi kuin ekalla kiepillä ja saatiin heti alkuun todella hyvä onnistuminen, joten tunnarisulkeiset oli nopeat. Sitten pureuduttiin luoksetuloon, jossa on ollut aikamoista ennakointi ongelmaa. Alettiin sisäänajaa takapalkkaa. Eli nyt alkuun vaan kutsutaan koira luokse ja vapautus takapalkalle, jos ennakoi niin ei pääse palkalle. Oltiin ilmeisen tehokkaita, koska meillä jäi vielä aikaa katsoa seuraamista. Katsottiin kaikkia eri tempoja, joista hitain oli se huonoin. Siinä täytyisi löytää se oikea rytmi ja treenata paljon enemmän. Jessica kehoitti myös kokeilemaan, jos itse ottaisi vähän pidempää askelta, että auttaisiko se. Peruutukseen saatiin vinkiksi laittaa palkka maahan ja peruutus näyttikin sitten jo tosi kivalta pienen pätkän. Mitään montaa metriä ei vielä pysy kasassa, mutta hiljaa hyvä tulee!

Oli kyllä ihan parhautta aloittaa vuosi huippuopissa ja nyt vaan treeniä, treeniä ja vielä kerran treeniä!
Kokeeseen toki mentiin ilman meidän tämän vuoden teemaa eli treenaamista… Olisin varmaan perunut koko kokeen, mutta lupasin Zeldan nollakoiraksi EVL:n paikkamakuihin ja aamulla oli melkoisen hurjat pakkaslukemat niin tiesin ettei kyllä tuuraajaa ole helposti saatavilla lyhyellä varoitusajalla. Koe menikin sitten juuri niin vallattomasti kuin voi olettaa, mutta koira teki vallattomuudestaan huolimatta hommia kokoajan mun kanssa ja videoita katsellessa täytyy todeta, että mielentila sekä asenne oli just eikä melkein sitä mitä me halutaan! Harmi etten osaa seuraamisvideota tähän ladata, kun se on dropboxissa. Tuomarikin totesi, että on hän se vallattomampanakin nähnyt. Nyt täytyy vaan saada vallattomuuteen upotettua keskittyminen ja tarkkuus työskentelyyn. Uskon, että Kantoluodon seminaarin opein saadaan nämä palaset kyllä loksahtamaan kohdilleen ilman painetta ja epävarmuutta.

Ei se voittaja oikeasti ole edes niin hullulla mallilla:

Paikkamakuu 7
Nyökkäsin käskyä antaessa, hieman levoton alku ja perusasentoon noustessa liian innokas ponnahdus, mutta ei mitään liikevirheitä tai lisäkäskyjä.

Ohjattu 0
Yllättäen en saanu pysähtymään ekalla käskyllä ja tokalla käskyllä päätti sitten istua. Jatkoin liikkeen kuitenkin loppuun ja teki siitä istumisesta todella suoraviivaisen ja hienon noudon, mutta palautuksessa jäi seisomaan eteen. Varmaan tiesi tehneensä jotain väärin tai liikkeessä on vielä sen verran painetta mukana, että jäi aavistuksen epävarmaksi palautuksessa.

Tunnari 0
Tää oli kyllä ihan katastrofi. Koira sinkosi kyllä täysiä kapuloille ja nappasi ekan kapulan suuhunsa kunnes tajusi, että tässähän piti ensin haistella eikä sitten enää kyennyt haistelemaan ja kun lähti vielä riviä väärään suuntaan niin totesi, että jäänpä tähän persepystyssä näitä järsimään.



Luoksari 7
Vauhti oli aivan liian kova suhteessa pysäytyskäskyyn sekä siihen reagointiin.



Ällä 6
Zelda alkoi kytätä asentotauluja ja kuinka ollakaan se veti ekassa käännöksessä ylimääräisen piruetin. Istuminen ennen sitä oli kyllä ok. Pysähdys oli myös ok, mutta kiepsahti ympäri… Tässä liikkeessä ehkä näkyi selkeiten se ylitekemisen meninki.

Seuraaminen 7,5
Videota katsottuna oon kyllä loppujen lopuksi tosi tyytyväinen. Kyllähän se nyt tokoon keuli aivan liikaa. Pahimman mokat kävi peruutuksen loppuosassa, kun veti poikittain, mutta alku oli ihan sairaan hyvä. Tuli kuitenkin kivasti takas sivulle. Hitaassa putosi kerran kontakti. Paikallakäännös vasempaan oli Zeldaksi laiska, mutta en antanut kyllä edes mitään käskyä, kun omassa päässä iski oikosulku, että saiko tässä sanoa mitään. Juoksussa lähti taas mopo enempi keulimaan.

Kaukot 6
Molemmissa seisomaan vaihdoissa loikkas todella törkeästi eteenpäin.



Ruutu 0
Pysähty nauhan päälle ja eihän me osata korjata.

Metalli 0

Ei uskallettu tätä vieläkään kokeilla, kun oli viimeinen liike ja koira oli sen verran vallaton niin en halunnut antaa mahdollisuutta palkata itseään pelleilyllä.

Kokonaisvaikutus 8 ja loppupisteen 122,5p VOI0

Ensi viikko onkin sitten taas agilityä! On siellä yhdet tokotreenit. Voisi yrittää pinnistää sen verran, että alkaisi pitää jonkinnäköistä kalenteria tässä blogissa treeneistä, jos ei saa aikaiseksi joka viikko turinoida, josko sen hakupäiväkirjankin saisi tuotua tänne sähköiseen muotoon, kun treenit pyörähtää käyntiin!

ps. ällä, seuruu ja ruutu löytyy videolta, jos vaan saan ne joskus youtubeen taiottua...